Marraskuussa 2019 lähikukkakaupan omistaja heitti minulle mielenkiintoisen ehdotuksen. Hän oli jo pidempään pohtinut kukkakauppa-alan ympäristövaikutuksia ja alkanut ihan toden teolla miettiä, voisiko asialle tehdä jotakin.
Muualla maailmassa ja varovaisesti vähän Suomessakin oli jo alettu kääntää katseita kausiajatteluun. Sen myötä globaaliksi ilmiöksi kasvamassa oleva slowflower-ajattelu alkoi tuntua juuri oikeanlaiselta. Käytössäni oleva viljelyala ei ole suurensuuri, mutta jo tämän kuluneen kesän aikana sain todeta, että pienikin ala tuottaa yllättävän paljon satoa.
Ja loppujen lopuksi, vaikka kesä tietenkin tuntuu aina liian lyhyeltä, satokausi kesti viitisen kuukautta. Lavatarhaan päätyi tammikuussa 2020 sadoittain tulppaanin sipuleita, kiitos leudon talven. Myöhäisen istutuksen vuoksi kukkia sai odottaa toukokuun puoleenväliin. Kukinnan alettua satoa saikin sitten korjata päivittäin. Tulevaksi kevääksi tuplasin sipulimäärän ja nyt voin jo huokaista, sillä viimeiset istutin eilen. Jibii!
Tästä kesästä viisastuneena ensi kevään esikasvatusvalikoima on aika erilainen. Monien lajikkeiden kohdalla kallistun suorakylvöön, sillä esikasvatus ei niin merkittävästi aikaista kukintaa. Päin vastoin, monen lajin taimet olivat suorakylvettyinä tänä kesänä paljon vahvempia ja kukkivat jopa aiemmin, kuin esikasvatetut lajitoverinsa.
Tyytyväinen puutarhuri on valmis uuteen kauteen ja kiittää kuluneesta kesästä kaikkia, jotka otitte lähikukka-ajattelun ilolla vastaan! Talvikaudella on hiljaisempaa, mutta jotain on luvassa jouluksikin 🙂
